perjantai 4. huhtikuuta 2008

torstai 3. huhtikuuta 2008

Yön tunteina

Talavi ja kylymä


Salut,
Long time, no posts. Pääsiäisloma tuli vietettyä näissä maisemissa. Yritän olla ahkerampi näiden kuvien postauksessa.
-VO-

tiistai 11. maaliskuuta 2008

perjantai 25. tammikuuta 2008

Tummia tunnelmia ja kokeellista häröilyä




Pariin viikkoon en ole ottanut kuvan kuvaa. On ollut kiireitä raudan päivittämisten ja langattomien verkkojen asennusten kanssa & kuvankäsittelyn opettelua. Lisäksi keli on ollut aivan haitarista. Eihän tuonne uskalla kameran kanssa lähteä, vesivahinko olisi silloin tosiasia. Anyway, tässä muutamia kokeiluja kuvamanipulaation maailmasta.

perjantai 21. joulukuuta 2007

10-22 mm



Lainasin kuvaajakaverilta superlaajakulmaa ja pidin sillä hauskaa muutaman päivän. Jos pukki olisi rikkaampi, saattaisin toivoa joululahjaksi itselleni samanlaista.

Hyvää joulua! Palataan taas joulun jälkeen kuvien pariin.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Äiti ja Poika






Ostin viime viikolla kiinteäpolttovälisen 50 mm objektiivin jossa suurin aukko 1.8. Nyt pystyy kuvaamaan melko hämärässä ilman salamaa (jota vihaan muutenkin). Tässä hetkiä äidin ja pojan elämästä.