Gamla Stan

Stokiksen vanha kaupunki on hieno paikka valokuvaajalle. Upeita, kapeita, tunnelmallisia katuja. Ihmisvilinää ja yllättäviä suvantoja.

Suunnittelusta ja satunnaisuudesta

Viime aikoina olen huomannut menneeni suuntaan joka ei vastaa alkuperäisajatusta valokuvausharrastuksestani. Olen mennyt kauas "kamera kaulaan ja menoksi"- ajattelusta ja saanut itseni kiinni "projektinomaisesta työskentelystä". Ehkä syystä että olen saanut tilaustöitä ja näkemykseni on suuntautunut tietynlaiseksi, en ole enää vaivautunut lähtemään satunnaisotoksien pariin tai lähtenyt etsimään mielenkiintoisia tilanteita oudoista paikoista. Olen ajatellut että suunnitellen ja ennakoiden pystyn vaikuttamaan parhaiten siihen mitä ulosantini voi olla. Siis sitä, miltä "haluan valokuvaukseni näyttävän". Projektinomaisessa työskentelyssäkin voi kuitenkin säilyttää pienen kaaoksen ja ennalta-arvaamattomuuden siemenen.

Haluaisin ajatella valokuvausta ennenkaikkea välineenä itseni kehittämiseen ja jollain tavalla eräänlaisena sieluni kosketuspintana maailmaan. Ilmaisuvälineenä, jonka tuottamaan sisältöön voin vaikuttaa tietyissä määrin. Taustatietona voin kertoa että ennen valokuvausta olen harrastanut musiikin tekemistä puolivakavissani parikymmentä vuotta. Jokainen bändissä soittanut tietää että biisien harjoittelu on kovaa työtä. Täytyy soittaa samat biisit helvetin monta kertaa treenikämpällä saadakseen ne sellaiseen kuosiin että niitä kehtaa mennä esittämään muille. Keikalla tai äänitteellä. Parhaat, ja ehdottomasti mielekkäimmät kerrat kun olen treenikämpällä (tai keikalla) heilunut soittajakavereiden kanssa, ovat kuitenkin olleet ne jolloin säännöt ja toisto on unohdettu. Vedetty muutama kalja ja uppouduttu täydelliseen improvisaatioon. Satunnaisuuteen. Ennalta-arvaamattomiin yhdistelmiin, jotka ovat pahimmillaan hirveitä, parhaimmillaan upeita, kauniita ja nerokkaita. Aivan kuin elämä.  

Tämän haluaisin pitää muistisääntönä valokuvauksessakin. Haluaisin löytää elämästä ne halkeamat joiden välistä kurkistavat oudoimmat, kauneimmat ja parantavimmat sattumukset. Katsoessani nyt kuvaushistoriaani ja kuvakirjastoani (tällä hetkellä n. 13000 kuvaa) taaksepäin, mielettömien tai epäsovinnaisten yhtälöiden soveltaminen on yleensä lopputuloksen kannalta ollut hedelmällisintä.

Selvitän tässä vielä hieman, että en tarkoita suinkaan sitä että minkäänlaista säännöstöä ei tulisi olla. Päinvastoin. Silläkin hetkellä kun ne parhaat improvisaatiojamit siellä treenikämpällä ovat syntyneet, jokaisella on ollut tiedossa se mihin ryhdytään ja jokainen soittaja osaa hallita välineensä luodakseen upean lopputuloksen. Enemmänkin kyse on siitä että ei yritetä luoda keinotekoista järjestystä eikä hallita kaaosta (muuttujia), vaan napataan siitä parhaat palat. 

Esimerkkinä valokuvauksesta: Olen huomannut että varsinkin miljöitä ja niissä olevia ihmisiä kuvatessa kannattaa aina käydä kohteessa useamman kuin yhden kerran. Ajatellaan tässä esim että käydään kuvauskohteessa maanantaina ja keskiviikkona samalla viikolla eri vuorokauden aikoihin: Maanantaina valo tulee ikkunasta eri suunnasta, ja on aurinkoisempaa. Yksi putkilamppu posahtaa tiistaina joten keskiviikkona se ei ole enää käytössä. Valaistusolosuhteet ovat muuttuneet dramaattisesti. Henkilö A on pukeutunut tummempiin vaatteisiin ja on muutenkin surullisemman näköinen keskiviikkona kuin maanantaina, syistä joita emme voi tietää, mutta joiden seuraukset näemme. Henkilö B:tä ei ole keskiviikkona paikalla ollenkaan ja henkilö C on maanantaina ollut kofeiiniövereissä eikä pysy paikallaan kun taas keskiviikkona poseeraa mielellään.  

Näiden muuttujien seuraaminen (ei ymmärtäminen tai niihin vaikuttaminen) olisi siis se asia jota tavoitella. Aivan kuten musiikissa (kts edelle). Minulla dokumentoivana kuvaajana on siihen varaa. Mutta jotta osaisin napata ne parhaat palat, oh man, olen vasta tieni alussa ja onneksi tiedän sen.  

Täytyisi siis mennä ja hypätä tähän hulluun kyytiin. Uskaltaa elää ja kuvata. Ei suunnitella etukäteen kaikkea vaan mieluiten kuvata, kuvata ja kuvata. Ottaa elämältä ja maailmalta vastaan se mitä sillä on tarjottavana. Dokumentoida, ikuistaa ja oppia. 

 -VO-

Boulevard of broken dreams

Ystävä jota arvostan paljon.

Smokin' Pekka

Paluuta vanhaan kunnon portrait-meininkiin, osa 2.

M.P.

Merihaka

Dark star poet

Pappi on palannut..

Jos katsot tarkkaan, löydät hänet kuvasta..

Doors of perception

"If the doors of perception were cleansed, everything would appear to man as it is, infinite. For man has closed himself up, till he sees all things through narrow chinks of his cavern."
- William Blake

Apocalypse in Helsinki pt. IV

Tämän kuvan nimi on "They Only Come At Night".

Apocalypse in Helsinki pt. III

Apokalyptinen meininki jatkuu. Tässä kuva nimeltä "Dark Streets".

Apocalypse in Helsinki pt. II

Tässä sarjan toinen kuva. Kuvan nimi on "Awakening".

-vo-

Apocalypse in Helsinki pt. I

Viime aikoina olen hurjastellut ottamalla kuvia kotikulmilta ja muokkaamalla niistä apokalyptisia visioita. Tuloksena syntyneet kuvat ovat melko kaukana alkuperäisistä shoteista. Pimeetä, inspiroivaa ja mukavaa hommaa. Tarkoituksena on postata tänne koko sarja kunhan jakselen. Tässä ensimmäinen.

-edit- Kuvan nimi on: "Red Skies Over Us".

-vo-

Kuvaamisesta

Aloha,

Paljon on mielessä tapahtunut sitten viime postauksen. Perspektiivini kuvaukseen ottaa uusia suuntia ja aikaisemmat ajatukset "kaupallisen kuvaajan" ammatista ovat muuttaneet muotoaan.

Kaupallisella kuvauksella tarkoitan pyrkimystä alan konventioihin. Niiden sisäistämistä oppikirjojen mukaan ja toiminnan lukitsemista yritysmaailman valjaisiin.

Kaupallisia kuvaajia tarvitaan. Muotokuvaajia tarvitaan. Lehtikuvaajia tarvitaan. Kuvat myyvät ja se on hyvä. Kuvat työllistävät ihmisiä ja palvelevat ihmisiä valinnoissa. Kuvat visualisoivat sen mitä myytävän idean tai uutisen takana on. Ja se on hyvä.

Voisin rinnastaa asiani oikeastaan seuraavanlaiseen pakettiin. Kuka tietää muusikon nimeltä Tom Waits? Tomppa kuuluu pitkäaikaisiin suosikkeihini ja hänen filosofiansa musiikin tekemisessä on harvinaislaatuinen ja rohkea. Hän ei seuraa konventioita. Hän LUO omat konventionsa.

Esimerkkinä, eräässä haastattelussa hän sanoi: "Maksat kymmeniä tuhansia dollareita studion vuokrasta ja yhtäkkiä tajuat että vessanpöntön kannen pamahduksesta lähtee mahtavampi ääni kuin neljän tuhannen dollarin bassorummusta. " Tämä mies soittaa pöytiä, itserakennettuja metallisia hököttimiä, ihmisen sääriluita ja tuoleja. Astaloksi kelpaa mikä tahansa esine ja mikitettynä se kelpaa sellaisenaan soittimeksi hänen luomaansa musiikkiin, kunhan se kuulostaa hyvältä.

On turha kai sanoakaan että Tom Waits harvemmin nousee listaykköseksi missään maassa. Mutta hän on kuitenkin luonut kultin jota seuraavat sadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Hän ei suostu menemään korporaatioiden tuuttiin ja tulemaan toisesta päästä harmaana massana ulos. Hän tekee mitä tekee. Omalla välineistöllään ja omilla ehdoillaan.

Olen pitkään miettinyt oikean studion rakentamista jonnekin. Oikeiden studiolamppujen hankkimista. Oikeiden taustakankaiden hankkimista. Kaikkea, joka on "oikeaa". Viime aikoina olen herännyt kysymään itseltäni: mikä onkaan sitten oikeaa?

Ohessa kuva jonka rekvisiittana toimi seinä ja valaistuksena jalkalamppu (29 €). Kuva on kaupallisesti käyttökelvoton. Se rikkoo kaikkia alan sääntöjä valotukseltaan ja värimaailmaltaan. Jostain kumman syystä se kuitenkin miellyttää itseäni :)

-vo-

Kosmos

Tässä on poikani heijastuksena lätäköstä.

-VO- 

Self & Self

Yön tunteina

Talavi ja kylymä

Salut,

Long time, no posts. Pääsiäisloma tuli vietettyä näissä maisemissa. Yritän olla ahkerampi näiden kuvien postauksessa.

-VO-

Talvinen koskenkuohu

Tummia tunnelmia ja kokeellista häröilyä

Pariin viikkoon en ole ottanut kuvan kuvaa. On ollut kiireitä raudan päivittämisten ja langattomien verkkojen asennusten kanssa & kuvankäsittelyn opettelua. Lisäksi keli on ollut aivan haitarista. Eihän tuonne uskalla kameran kanssa lähteä, vesivahinko olisi silloin tosiasia. Anyway, tässä muutamia kokeiluja kuvamanipulaation maailmasta.